pitäjämessut
Karjalaiset pitäjämessut
Karjalan Liiton Pitäjätoimikunnan puheenjohtaja Satu Hallenberg avasi messutapahtuman Karjalatalolla Helsingissä todeten, että pitäjien yhteisesiintyminen järjestetään ensimmäistä kertaa.
Tarjonta oli monipuolista, pitäjien esittelytaulut olivat nähtävänä aulassa, pitäjien pöydät juhlasalissa.
Jaakkiman ja Lumivaaran esittelypöydät oli sijoitettu luontevasti vierekkäin, Jaakkimaa esittelivät Tarja Rantama ja Eino Bergman, Lumivaaraa (seisomassa) Ellen Olkanen.
Kuva Raija Hjelm, Kurkijokelainen.
Unto Komosen tulitikuista rakentamat kirkot jonossa, edessä Jaakkiman kirkko takanaan Lumivaaran kirkko.
Kuva Jyrki Tiittanen
Irma Sinerkari
Kunniakirja nro 6
Jaakkiman Seudun Perinneyhdistys valitsi ja palkitsi
21.4.07 kokoontunut Jaakkiman Sanomia kustantavan Perinneyhdistyksen ylin päättävä elin, vuosikokous valitsi hallituksen uudeksi jäseneksi Etelä-Suomen Lumi-vaaralaiset ry:n Anja Sepän. Samalla Aarno Kaartinen siirtyi varajäseneksi. Aarno toimii myös lehden urheilutoimittajana.
Linkki: Perinneyhdistyksen hallitus
Yhdistyksen ja lehden hyväksi tehdystä työstä palkittiin vuosikokouksen aluksi hallituksen asiantuntijajäsen, Jaakkiman Yhteiskoulun seniorit ry:tä edustava Sanelma Emeléus-Äimä. Hänen kunniakirjansa on numero 6.
äidin kotiseudulle
Tämä oli äidin viides matka kotiseudulleen, edellisestä oli kulunut jo 11 vuotta
Minua jännitti nähdä äidin lapsuuden maisemat Kumolan kylässä. Saapuessani kotitilalle Mattikallioon, äiti otti esiin valokuvan nyt kadonneesta talosta. Etsimällä löytyi vielä osa talon kivijalkaa. Malttamattomana aloin kaivaa pienellä kukkalapiolla lisää muuria ja käteeni osui pieni kasa tiiliskiviä. Olin löytänyt talon uunin paikan. Iloni oli suuri, kun sain kaivettua esille ehjän tiiliskivenkin. Päätin heti, että tämän tiilen vien kotiini – se on nyt rakkain matkamuistoni.
Nyt ymmärsin kaikki ne äidin kertomukset kadotetusta kauniista Karjalasta ja aloin tajuta – täällähän ovat minunkin juureni.
Kävimme hautausmaalla, paikka oli rauhallinen, lintujen laulu loi hartaan tunnelman. Ei löytynyt isoukkini ja isoäitini haudanpaikkaa. Äiti kertoi, että pikkutyttönä hän jopa yksin vei pihalta poimimiaan kukkia haudalle, kotoa sinne tuli useampi kilometri.
Tunnustan tässä - minulla syttyi ihan uudella tavalla kiinnostus ja rakkaus Karjalaan, kun kävin siellä - etunimenikin saa ihan uuden merkityksen. Äiti kertoi, että jo nuorena tyttönä oli päättänyt – jos ”joskus saan tytön, hänen nimeksi tulee Carelia.” Minulla on kolme poikaa, heillä on myös sukujuuria isänsä puolelta Karjalassa. Lopuksi vielä lapsen suusta - vanhimmalla pojallani Mikaelilla oli leikkikouluiässä iskulause, jota hän toisteli usein meidän hämmästykseksi – ”Karjala takaisin”. Emme todellakaan tiedä, mistä hän sen oli oppinut. Nyt Mikaelilla on jo ”jalat oman pöydän alla” ja on yhä samaa mieltä.
Carelia Guménius
(Äitini on Sinikka os. Rapo)
Äidin keinupuu.
Samulinnotko
Totta ja satua Samulinnotkon raunioilla
Kalksalo-seuran pieni Viitasista muodostuva ryhmä suunnisti kohti isoisän, Wiktor Wiitasen, kontua. Vanhalle Kalksalon kylätien pohjalle selvittyämme tuntui uskomattomalta, että juuri sitä tietä myöten Eemil Viitanen olisi veljensä Toivon kanssa joskus ajanut autolla Kalksalossa. Näin kuitenkin oli tapahtunut. Laatokan vesi oli ollut 1935 alhaalla ja Kurkijoen puolelta oli mahdollista päästä kuivaa kannasta myöten Kalksaloon. Silloin tie oli kunnossa ja käyttökelpoinen, nyt runsaasti puunrunkoja oli kaatunut kulkuväylälle, joka oli muuttunut läpipääsemättömäksi tiheiköksi.
Istuimme vanhan asuintalon kivijaloilla syöden eväitä, katsellen ja tunnustellen tuntojamme. Tuossa oli Kalkon mummon iso leivinuuni sorakasana. Juuri siinä hän oli lukemattomat kerrat paistanut piirakoita, sitä uunia Elsa oli lämmittänyt 20-luvun lopulla juuri silloin, kun Katri-mummo oli henkäissyt viimeisen kerran mummon kammarissa siirtyessään ajasta ikuisuuteen ja Elsa oli sen kuullut. Tuossa navetan kivijalan ja jo hävinneen aittarivin välissä oli ollut puuliiteri, missä Kalkon ukko oli tehnyt halkoja ja veistellyt tarvekaluja. Juuri tuossa navetassa Tilda ja Lempi olivat lypsäneet lehmiä, Elsa ja Martta juottaneet vasikoita ja pojat, Jalmari, Eemil ja Toivo hoidelleet hevosia.
Sivelin varovasti kädelläni noita sään pieksemiä, sammaloituneita kiviä, muistellen kaikkia Samulinnotkossa eläneitä, heitä, jotka olin oppinut tuntemaan ja niitäkin, joita en koskaan ehtinyt tuntea. Muistelin satukirjaan piirtämiäni kuvia talosta ja piharakennuksista, mansikkamaata ja marjapensaita. Ne alkoivat sillä hetkellä elää mielessäni uudella tavalla. Hyvästelin sen kaiken kaipuulla, rakkaudella ja kiitollisuudella.
Eeva Tervo
Siirtolaisuusmuseohanke
Lumivaara-Seuran hallituksessa eteläsuomalaisia edustaa Aarne Nukarinen. Vastaavasti Lumivaara-Seuran puheenjohtaja Leo Malinen on Etelä-Suomen Lumivaaralaisten varapuheenjohtaja. Näillä järjestelyillä yhteistyö seurojen välillä on toiminut hyvin. Seurojen puheenjohtajat ovat toimineet yhteistyössä erilaisissa hankkeissa aiemminkin.
Uusin - ja suurin yhteinen hanke, jossa ovat mukana myös Lumi-Säätiö, Lumivaaran perinneyhdistys ja Jaakkimalaisten seura, on museohanke, joka on lähtenyt lopulta lupaavasti käyntiin. Pohjan myönteiselle kehitykselle loi yhteistyö Peräseinäjoella sijaitsevan Siirtolaisuusmuseohankkeen kanssa.
Karjalan siirtolaisuudesta kertovan museon toimikuntaan kuuluvat: Tellervo Lahti, Ilmari Kuismanen, Leo Malinen, Kari Jääskeläinen ja Aarno Kaartinen.
Terästalolla
Terästalo, jossa Siirtolaisuusmuseohankkeen tilat sijaitsevat. Karjala-näyttely tulee olemaan osa museohanketta. Lumivaaralaiset yhdessä jaakkimalaisten kanssa toimivat hankkeen alkuunpanijoina.
Suomen Siirtolaisuusmuseohankkeen projektipäällikkö Tellervo Lahti tutustutti vieraat Siirtolaisuusmuseon näyttelyihin ja tulevaan toimintaan.
Karjalan siirtolaisuusnäyttely
Näyttelyn käsikirjoitusta varten on Leo Malisen toimesta tehty laaja aineisto.
Tarkoitus on luetteloida valokuva ja esinemateriaali jota on jo kertynyt runsaasti. Valokuvista on myös tarkoitus tehdä mm. eri kyliä esitteleviä diaesityksiä. Jukka Mäkinen on lupautunut rakentamaan näyttelyn tekniikkaa. Esineiden luettelointi ja valokuvien skannaus päätettiin aloittaa.
Tutustuttiin myös tiloihin, joihin pysyvä näyttely tulee sijoittumaan. Vierailijat saivat, toivottavasti myönteisen kuvan hankkeestamme.
Kiitoksia yhteistyöstä Siirtolaisuusmuseohankkeelle, Tellervo Lahdelle ja Aaro Harjunpäälle.
Leo Malinen
Karjalanäyttelyn toimikunta: Kari Jääskeläinen, Aarno Kaartinen, Tellervo Lahti, Ilmari Kuismanen ja Leo Malinen.
Lumivaara-Seuran väki koolla
Kokukseen oli saapunut kiitettävän runsaasti väkeä, vaikka ajankohta, perjantai 16.3. klo 18.00, monelle oli ehkä hankala. Lisäksi Lumivaara-Seuran väki asuu aika hajallaan.
Lumivaara-seura ry:n vuosikokouksen puheenjohtajaksi kokous valitsi Toivo Tirrin. Esillä oli sääntöjen määräämät asiat eli mm. edellisen toimintavuoden tilit ja toimintakertomus, jotka hyväksyttiin.
Sääntömääräisten talousasioiden lisäksi esille otettiin hautausmaatalkoot toukokuussa Lumivaarassa. Puheenjohtaja Leo Malinen esitteli kokoukselle myös museohankkeen tämänhetkistä tilannetta.
Puheenjohtaja päätti kokouksen kiitellen kokousväkeä joustavasta kokouksesta.
Lopuksi juotiin kahvit ja tietenkin vaihdettiin kuulumiset.
Leo Malinen
Jatkosodan aikaan
Elämä kotona Metsämiklissä asettui vähitellen niin normaaleihin uomiin kuin se sota-aikana oli mahdollista. Kotimme oli säilynyt vahingoittumattomana. venäläisten jälkeensä jättämä suunnaton siivottomuus oli jo enimmäkseen puhdistettu ennen kuin meidät päästettiin palaamaan kotiseudullemme.
Taistelujen jäljiltä oli maastoon jäänyt runsaasti aseita ja ammuksia sekä erilaisia räjähteitä. Poikia tämä kaikki kiehtoi suunnattomasti ja niinpä alkoi aikamoinen aseistautuminen.
Muistini mukaan Metsämiklin poikien menetykset olivat vain yksi silmä ja peukalo.
Minulla ei ihan lähistöllä ollut samanikäistä poikakaveria. Ahti-veljeni oli minua yli seitsemän ja puoli vuotta vanhempi, joten hänellä oli aivan omat kaverinsa. Ropposen Pentti, vaikka olikin minua 5 vuotta vanhempi tuli meille usein touhuamaan kanssani.
Talvisin pojilla oli Suparmäellä huima hyppyri jossa hypyt olivat parhaimmillaan pitkälti yli kymmenen metrin. Yhtenä talvena oli kovat hankikelit ja silloin otettiin kirkkoreki ja sillä laskettiin hankea myöten pitkälle Alaville päin.
Sian saparon pidikettä hakemaan
Syksyllä meillä valmistauduttiin sian teurastukseen. Oli hyvin jännittävää, kun teurastaja tuli taloon. Mutta minulle annettiin tehtäväksi lähteä hakemaan Valtosesta sian saparon pidikettä. Olihan sinne lähdettävä kun kerran käskettiin. Kyseistä tarve-esinettä ei kuitenkaan heti löytynyt, minulle annettiin pullanpala ja maitolasi siksi aikaa kun Toini haki sitä aitasta. Eihän sitä pidikettä loppujen lopuksi löytynytkään, oli kuulemma lainassa Virolaisella. Kun sitten palasin tyhjin toimin kotiin, oli sika jo vainaja ja kuumalla vedellä valellen siitä kaltattiin karvoja pois. Sainhan minä toki täyteen puhalletusta sian rakosta itselleni leikkikalun.
Onkiminen oli pikkupojalle mieluista puuhaa. Viimeisenä kesänä kuljin jo yksin ongella Siesmalla ja Ahvenlammella. Kerrankin muistan kuinka olin Ahvenlammella kuusen alla vesisateessa ongella eikä kala syönyt yhtään. Uimosen myllyllä minulla oli onki mukanani ja heitin sen koskessa veteen, silloin kala nappasi kiinni ja hyppäsi samantien ilmaan päästen irti. Se oli nieriä, sanoi Mielosen Pentti. Oli muuten ainoa kerta kun onkeeni on lohikala tarttunut.
Viimeisenä Karjalan kesänämme valmistautuivat isommat pojat ravustukseen. Syötin hankinta ei tainnut olla aivan laillista. Siesman rantakaislikkoon heitettiin katiska matalaan veteen. Sinne uineelta sorsalta väännettiin niskat nurin ja niin saatiin syöttejä. Minä sain puhutuksi itseni mukaan yölliselle saalistukselle Nivajoelle. Lihanpala sidottiin narulla tikkuun kiinni ja näitä laitettiin vähän matkan päästä toisistaan veteen. Vähän ajan kuluttua nostettiin tikku varovasti ylös, haavi alle ja samassa lihapalassa saattoi olla 3-4 rapua kiinni. Minä kuusivuotiaana nukahdin myllypellon latoon varsin pian. Aamulla oli pojilla melkein saavillinen rapuja jotka myytiin Lahdenpohjaan.
Lauri Räty
(Kuva: Rätyjä 5):
Kirjoittaja 7-vuotiaana v. 1944 vähän ennen evakkoon lähtöä kotipihalla leikkimökin vierellä, taustalla näkyy riihi.
Elämää Lahdenpohjassa III
Markkinat olivat aina odotettu tapaus. Isännät tulivat ostamaan ja myymään hevosia, ja oli siellä tietysti mustalaisiakin samoissa puuhissa. Koska Annalan talot olivat suoran, lyhyehkön tien varressa, he juoksuttivat ja harjoittivat hevosiaan siinä. Hevosten perässä oli kumipyöräiset kilpakärrit. Näitä juoksuja innokkaasti seurattiin, sekä aikuiset että lapset. Taisi olla kyse ravihevosten paremmuudesta. Ihmisiä ja tavaraa markkinoilla oli paljon, mutta niistä en niinkään muista. Vain hevoset jäivät mieleeni. Ja viipurinrinkilät!
Kalarannassa, jonne kalastajat tulivat aamulla aikaisin saaliitaan myymään, käytiin säännöllisesti. Varhemmin aamulla sai parhaimmat kalat, mutta viimeisimmät ostajat saivat halvimmat. Totta kai nekin tuoreita olivat! Luullakseni me kuuluimme matti-myöhäisiin.
Vieressä oli laivalaituri ja kaksi laivaa, Venus ja Sirkka. Sunnuntaisin ne lähtivät Valamoon. Veljeni Tauno ja Eino siellä kävivätkin. Siskoni Maire ja Helvi pääsivät kerran pelastusarmeijan pyhäkoulun mukana, mutta minä sain jäädä laiturille. Sitä olen surrut, etten saanut nähdä Valamoa loistonsa aikana.
Jaakkiman kirkko oli tuttu paikka meille. Kävin siellä melko usein varsinkin äidin kanssa. Muistan yhä tunnelman siellä, miltä kirkko ja alttaritaulu näyttivät ja kuinka kellot kumahtelivat rauhallisesti ja kaunissointuisesti. Kerran rupesin kirkossa yhtäkkiä pohtimaan kirkkoasiaa, että mikä se oikein on? Katsoin alttaritaulua ja tavasin raamatunlausetta ”Katso Jumalan karitsa…”. Tulin pohdinnassani siihen tulokseen, että koska tätä sanotaan Jumalanhuoneeksi, on tämä siis Taivaan Isän asunto; Jumala asuu täällä. Tämän havaittuani olin tyytyväinen ja ylpeäkin, että sain olla Hänen asunnossaan kuin vieraisilla.
Hautausmaalla käytiin usein ja mielellään isän ja pienten vauvojen haudoilla. Varsinkin me tytöt olimme innokkaita lähtijöitä. Syy taisi olla se, että oli mukava leikkiä siellä, keinua vanhojen, isojen hautojen riimuaidoilla ja katsella kuvapatsaita.
Lahdenpohjassa oli monenlaisia kauppoja. Oli torin varrella Matihaldin kangaskauppa, jossa kauppias oli lihava, tumma ja ystävällinen mies. Olisiko ollut italialainen? Oli Korhosen paperikauppa, Kopsan kahvila ja ennen kaikkea matalassa puutalossa sijaitseva Tapanisen leipomo ja kauppa. Sisällä kaupassa tuoksui herkullinen paistettu pulla. Myöhemmin Kalinkumpuun muutettuamme kun kävimme kauppalassa ostoksilla, menimme viimeksi tähän pullapuotiin. Ostimme sieltä ruskeat, sokerilla päällystetyt murotortut ja ”voileivät”, nykykielellä pumpernikkelit. Tyytyväisinä söimme ne kotimatkalla reissun päätteeksi.
Tästäpä tulee mieleeni jäätelökärrit, joissa Maire oli myyjänä. Kärryjen sijaintipaikka oli keskellä kauppalaa päätien varrella, hyvällä liikepaikalla. Siinä Maire kiepsahteli valkoisessa takissaan, asetteli jäätelöpalloja keksitötterön nokkaan, otti rahaa maksuksi ja antoi vaihtorahaa. Ihmettelin Mairen rohkeutta – että hän u s k a l s i lähteä myymään jäätelöä! Me kaikki lapset ihailimme hänen valkoista takkiaan ja tuo jäätelön myyjänä oleminen oli varmaan meidän jokaisen unelmien huippu. Vain Maire teki siitä totta!
Marja Huoviala (s. Pellikka)
Tampere
Lumi-Säätiön toimintaa
Lumi-Säätiön vuosikokous (hallintoneuvoston kokous) pidettiin 24.3.2007 Alavudella. Kokousta johti hallintoneuvoston puheenjohtaja Olavi Iivonen.
Kokouksessa oli läsnä 12 säätiön toimihenkilöä edustaen seuraavia Lumivaaran kyliä: Harvio, Kostamojärvi, Kuhkaa, Kumola ja Tervajärvi.
Vuoden 2006 aikana avustimme Kostamojärven kyläkirjaa sekä Harvio-Seuran julkaisemaa runokirjaa. Lumivaaran ”juhlapostimerkkiä” myytiin säätiön kautta 2460 kpl. Lumi-Säätiö myi Karjalan-Säätiölle Ylläsjärven Tunturihotelli oy:n osakkeet.
Säätiön toimihenkilöt ovat päättäneet, että säätiö keskittää avustukset lumivaaralaisen kulttuurin taltioimiseen jälkipolville.
Hallintoneuvosto valitsi (kutsui) uudeksi varajäseniksi Sirpa Suomalaisen (Kuhkaa). Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Olavi Iivonen (Kostamonjärvi) ja varapuheenjohtajaksi valittiin Raija Rapo (Tervajärvi). Jaakkiman Seudun Perinneyhdistyksen hallintoneuvostossa jatkaa edelleen Heikki Sihvonen (Kuhkaa) ja varalla Raija Rapo (Tervajärvi).
Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan säätiön hallituksen puheenjohtajaksi Kari Rapon (Kumola), joka toimii myös säätiön sihteerinä. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Sihvonen (Kuhkaa). Rahastonhoitajana jatkaa Jukka Kirmanen (Kumola).
Yksityiset ihmiset voivat tukea säätiön toimintaa avustuksin, lahjoituksin ja testamentein. Lahjoitusvaroin turvaatte Lumi-Säätiön arvokkaan työn jatkumisen. Halutessanne voitte osoittaa lahjoituksen suoraan Lumi-Säätiön tilille 500700-579062. Kaikissa asioissa voitte ottaa yhteyttä säätiön hallituksen jäseniin.
Uutta toimintaa perinteisten lisäksi
Lumi-Säätiö avustaa Lumivaaraan tehtävää talkoomatkaa sekä Siirtolaisuusmuseohanketta Peräseinäjoella.
Karjalaisilla kesäjuhlilla tarjotaan juhlakulkueen jälkeen lounas Lumivaaran lipun ja Lumivaaran kyltin kantajille sekä lipun airueille.
Kutsumme jatkossa myös Lumi-Säätiön hallintoneuvoston ja hallituksen varajäsenet kokouksiin.
Hallintoneuvosto käsitteli ensimmäisen kerran sääntöuudistusta. Hallintoneuvosto päätti yksimielisesti, että Lumi-Säätiön säännöt uusitaan. Nimenä säilyy Lumi-Säätiö ja kotipaikkana Alavus. Hallituksen, joka jatkossa tulee hoitamaan Lumi-Säätiön asioita, valitsee Lumi-Säätiön viimeinen hallintoneuvosto.
Avustamme tutkimusta lumivaaralaisten sijoittumisesta (hanke ei ole vielä käynnissä).
Lumi-Säätiö lahjoittaa nuorille lumivaaralaisjuurisille henkilöille Lumivaaran historia -kirjan, postimaksuja ja kyselylomakkeen täyttöä vastaan.
Kari Rapo
Lumi-Säätiö
Tietoa Lumivaarasta: www.lumivaara.fi
Kunniakirjat Lahdenpohjasta
Helsingissä asuva Veikko Räty sai Lahdenpohjan kuvataide-koulusta kunniakirjan osallistuttuaan kansainväliseen piirustus-kilpailuun kesällä 2006 aiheena Viikinkiaika Karjalassa.
Veikko on piirtänyt siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä. Jo varsin pienenä hän piirteli mahallaan lattialla joskus tuntikausia. Nykyään Veikko piirtää mieluiten sarjakuvia ja on erityisesti pitänyt koulussa järjestetyistä kuvaamataito- ja sarjakuvakursseista. Muita harrastuksia ovat historia, tennis ja käyrätorven soitto. Veikko on 12 vuotta ja käy Käpylän yhtenäiskoulun viidettä luokkaa. Veikon sukujuuret ovat Jaakkimassa, äidinisä eli ukki Lauri Räty on syntynyt Jaakkiman Metsämiklissä. Kesällä 2006 Veikko oli mukana kun sukua ensi kertaa palasi Metsämiklin Kapasen mäelle.
Kunniakirjan saivat myös Matti ja Juho Seppänen Keravalta.
Vuoden 2007 kilpailu
Kuvat, joihin on merkitty piirtäjän nimi, osoite ja ikä, voi lähettää
Jaakkiman Sanomien osoitteeseen juhannukseen mennessä.
14.5.2007 nro 3. 2007 Tilaa oma lehtesi tästä: toimitus@jaakkimansanomat.net
Lehti 3 toukokuun 14. pnä 2007
Kansanedustajina jatkavat
Markku Laukkanen
Valkeala
Isä Jaakkimasta
Äiti Lumivaarasta
Lauri Oinonen
Keuruu
Isä Lumivaarasta
Eduskuntatyön jättivät
Irja Tulonen ja Esko Kurvinen, mutta ei yhteistyötä lehtemme kanssa, tämän vahvistaa Esko toimituksellemme.
Valmistuneita
Anna-Maria Pitkänen valmistui kauppatieteiden maisteriksi 23.3.2007 Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hänen isänsä, Kyösti Väinönpoika Pitkänen, on syntynyt Lumivaaran Huhtervussa ja äitinsä, Riitta os. Uskin sukujuuret ovat Viipurissa.
Väitöksiä
Arkkitehti Helena Teräväinen on suorittanut syksyllä 2006 tekniikan tohtorin tutkinnon Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä. Väitöskirja on nimeltään ”Lapuan Vanha Paukku – uudeksi rakennettu ja puhuttu; Kulttuuriympäristön diskursiivinen muodostuminen tapaustutkimuksessa”.
Kuvasssa: Helena Teräväinen Eelis isänsä kanssa kesällä 2006
Helena Teräväinen (syntynyt 1952 Paavolassa) on Jaakkimasta kotoisin olleen Eelis Teräväisen (1923-2006) ainoa lapsi. Hän on valmistunut arkkitehdiksi kotikaupunkinsa Oulun yliopistosta. Hänen työuraansa kuului 20 vuoden rupeama Lapuan kaupunginarkkitehtina, ja tämä vaihe tarjosi hänelle suunnittelutyön lisäksi tutkimuskohteenkin: Väitöskirjassa käsitellään Lapuan vanhan patruunatehtaan muuttamista ja rakentamista kulttuurin käyttöön sekä alueen muuttumista diskursiivisesti merkitysten tasolla kulttuuriympäristöksi. Väitöskirjaa voi ostaa kirjakaupoista tai tilata Otaniemen Arkkitehtiosaston kirjastosta:
Pitäjäyhdistysten Liitto
Suur-Jaakkimalaisten
Martti Nuikka
Pitäjäyhdistysten Liiton puheenjohtajaksi
Karjalaisten pitäjäyhdistysten liitto piti ensimmäisen vuosikokouksensa Karjalatalolla Helsingissä.
Karjalaisten pitäjäyhdistysten ensimmäisessä vuosikokouksessa puhetta johti Pertti Joenpolvi. Sulo Maanonen kertoi Karjalan liiton kehitysvaiheista ja pitäjätoimikunnan puheenjohtaja Satu Hallenberg Karjalaisten pitäjäyhdistysten liiton rakentamisvaiheesta, jossa hänellä on ollut keskeinen vastuu.
Kokous hyväksyi pitäjäyhdistysten liiton keskeiset tavoitteet ensimmäiselle toimintavuodelleen:
1. Liitto aktivoi ja tukee Karjalan Liiton pitäjäyhdistyksiä.
2. Kehittää toimiva yhteistyö Karjalan Liiton pitäjätoimikunnan kanssa.
Paavolan Karjala-seura
Vilkasta toimintaa Paavolan
Karjala-seuralla kevättalvella
Paavolan Karjalaseuran perinteeksi muodostunut Palmusunnuntain tapahtuma, jossa jumalanpalvelusväki kahvitettiin ja virvottiin. Tänä vuonna kirkkokansa kokoontui Ruukin seurakuntatalolle. Makoisien karjalanpiiraiden ja pullien leivontaan osallistui lukuisa joukko seuramme naisia.
Saimme tilaisuuden kertoa karjalaisuudesta Paavolan ala-asteen ja esikoulun oppilaille opettajille. Ajatuksen tapahtuman järjestämisestä olivat saaneet Ellen Pesonen ja opettaja Pirkko Westman laululeirillä viime kesänä. Innokkaasti lapset leipoivat myös karjalanpiirakoita ja koristelivat virpomavitsoja. Lapset söivät sitten itse tekemänsä piirakat. Joku oli tehnyt kotona niitä ennenkin, mutta suurimmalle osalle kerta oli ensimmäinen. Meitä oli mukana lasten kanssa touhuamassa puolisen tusinaa Paavolan Karjalaseuran naista.
Kerttu Tiri
Karjalan liitto palkitsi
Järjestöseminaarissa 21.4.2007
palkittiin ansioituneita
Huhtikuussa pidetyssä järjestöseminaarissa jaettiin Pro Carelia -ansiomerkit, kultaiset ansiomerkit, palkittiin seurojen ja piirien toiminta- sekä urheilukilpailujen parhaat. Myös nuoria urheilijoita palkittiin. Liittovaltuustossa hyväksyttiin viime vuoden toimintakertomus ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
Karjalan Liiton korkein ansiomerkki
Pro Carelia, myönnettiin piispa Matti Sihvoselle Kuopiosta ja tutkija Matti Jeskaselle Joensuusta. Matti Sihvonen on pitänyt vuosikymmenet yllä Karjalan hengellistä perintöä ja Matti Jeskanen on pitkäaikainen karjalan kielen puolestapuhuja ja tutkija. Hän on työskennellyt mm. Tverin Karjalassa. Pro Carelia –palkittuja esitellään laajemmin syksyn lehdessä.
Kultainen ansiomerkki myönnettiin 18 henkilölle. Ansiomerkin saivat Yrjö Ahjosaari, Vilho Janhunen, Aulis Juvonen, Raija Jyrinki, Toini Kiiskilä, Eero Kunttu, Airi Kurki, Marja-Leena Malin, Teuvo Nokelainen, Sirkka-Liisa Nyman, Paavo J. Paavola, Ilmi Pappi, Mauno Puhakka, Seppo Rapo, Martti Sintonen, Eino Vepsä, Sulo Ylikoski, Vilho Äikäs.
Seminaarin järjestöosuudessa esiteltiin Karjalan Liiton uutta jäsenrekisteriä, joka otetaan käyttöön lähiaikoina.
Lähde: Karjalan Liittto
Sukuni vaiheet
Aloittaisinko sukututkimuksen
Arkistojen ihmeellinen maailma!
Viime numerossa käsittelimme Kansallisarkistoa ja Maakunta-arkistoja. Seuraavassa lisää tärkeimpiä arkistoja ja internet-osoitteita.
Sota-arkisto
Seuraava sukututkijaa kiinnostava arkisto on Sota-arkisto Helsingissä.
Sinne on sijoitettu aineistoa 1800-luvun alusta alkaen. Vanhempi aineisto on sijoitettu Kansallisarkistoon.
Kansalliskirjasto
Sukututkija voi löytää myös tietoja Kansalliskirjastosta (ent. Helsingin yliopiston kirjasto) jonne on sijoitettu Suomessa painetut teokset ja sanoma- ja aikakauslehdet. Mm. Jaakkiman Sanomien 100v. historiakirjassa olevat vanhat uutiset on kerätty Kansalliskirjaston mikrofilmeiltä.
Siirtolaisuusinstituutti
Siirtolaisuusinstituutti Turussa on tärkeä arkisto tutkijalle, joka etsii ulkomaille muuttaneita esi-isiään. Siirtolaisuusinstituutissa on koottuna passi- ja matkustajaluetteloita joista selviää mm. määränpää, matkustuksen ajankohta ja laivan nimi.
Internet
Vielä on käsittelemättä kokonaan internetin suomat mahdollisuudet. Moni arkisto ja tietokanta on avattu tutkijoiden vapaasti käytettäväksi. On kuitenkin muistettava, että ”netistä” saatu tieto on mahdollisuuksien mukaan aina varmistettava alkuperäisistä lähteistä. Seuraavassa on muutamia tärkeimpiä.
Sukututkimusseuran sivut - ”http://www.genealogia.fi”
Sisältävät mm HISKI – kirkonkirjojen hakuohjelman sekä monipuolisen hakemiston sukututkimusaiheisille sivuille.
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot - ”http://digi.lib.helsinki.fi/index.html”
Täältä löytyvät digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet, pienpainatteet sekä muut tietokannat ja verkkoaineistot.
Kansallisarkiston digitaaliarkisto - ”http://digi.narc.fi/digi/”
Täällä on mm. henkikirjoja ym. valtiohallinnon asiakirjoja. Joissakin on rajoitettu lukuoikeus.
Sota-arkisto - ”http://www.sota-arkisto.fi”
Siirtolaisuusinstituutti - ”http://www.migrationinstitute.fi/index.php”
Käkisalmen läänin tuomiokirjakortisto - ”http://www.narc.fi/Arkistolaitos/tma/kaki/”
Tietokanta on tehty Käkisalmen läänin 1600-luvun tuomiokirjoista ja siitä löytyy nimeltä talollisia ja säätyläisiä sekä paikannimiä että erillisiä hakusanoja.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden arkisto
”http://tietokannat.mil.fi/menehtyneet/index.php3?alku=tosi”
Vuosina 1914-1922 sotaoloissa surmansa saaneiden nimitiedosto
”http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi”
SSHY:n arkistomateriaalin digitointiprojekti - ”http://www.digiarkisto.org”
Kirkonkirjoja digitoidussa muodossa.
Arkistojen yhteystietoja voi saada oman paikkakunnan kirjastosta jos käytössäsi ei ole intenettiä.
Antoisaa sukututkimuskesää!
Teuvo Sinerkari
Keravan Seudun Sukututkijat ry
Tässä lehdessä
-
Karjalaiset pitäjämessut -
Kunniakirja nro 6
-
Matka äidin kotiseudulle Karjalaan
-
Totta ja satua Samulinnotkon raunioilla
2. PALSTA
-
Suur-Jaakkimalaisten vilkas toiminnan vuosi
-
Muistoja Jaakkiman Sulasalmelta
-
Lahdenpohjasta Lahteen
-
Pääkirjoitus
3. PALSTA
-
Lumivaaralaisten seurojen tapaaminen
-
Jatkosodan aikaan -
Elämää Lahdenpohjassa III
-
Lumi-Säätiön toimintaa
-
Kunniakirjat Lahdenpohjasta
4. PALSTA
-
Valittuja
-
Valmistuneita
-
Väitöksiä
-
Pitäjäyhdistysten Liitto
-
Paavolan Karjala-seura
-
Karjalan liitto palkitsi
-
Sukuni vaiheet
-
5. PALSTA -
Huittisten sotilaspojat Karjalassa
-
Öitsilöitä ja yökyöpelijä
sotilaspojat
Huittisten sotilaspojat Karjalassa
Karjala on kiehtonut jo monen vuoden ajan satakuntalaisen pikkukaupungin Huittisten Sotilaspoikia.
Matkoja on tehty Laatokan Karjalaan, Aunuksen Karjalaan, Laatokan taakse ja Pietarin kautta Kannakselle. Matkojen johtajina ovat olleet Sotilaspoikien Huittisten osaston puheenjohtaja Pentti Tiuttu ja sihteeri, entinen jaakkimalainen Paavo Punkari, joka on suunnannut varsin usein matkan reitin Jaakkiman ja Lahdenpohjan kautta. Sotilaspojat ovat hänen opastuksellaan saaneet tutustua Lahdenpohjaan ja Jaakkimaan ja erikoisesti Laatokan rantojen kauneus on jäänyt lähtemättömästi satakuntalaisten poikien mieliin. Tulo Valamosta Lahdenpohjaan on ollut monen pojan mielestä "henkeä salpaavan kaunis".
Matka jatkui edelleen Impilahden Koirinojalle, jossa suomalaiset kävivät sodan aikana ankaria taisteluja venäläisten kanssa. Taisteluissa kaatui paljon niin suomalaisia kuin venäläisiäkin sotilaita. Heidän muistokseen on yhteisesti pystytetty kaunis muistomerkki ”Surun Risti”, joka saa monen miettimään sodan kovuutta.
Menomatkalla Pietariin poikettiin ennen Lotinapeltoa pieneen Sammatuksen karjalaiskylään, jossa niinikään suomalaiset ottivat yhteen venäläisten kanssa. Venäläiset olivat jättäneet muistoksi taisteluista kylän laelle panssarivaunun.
Kylä, jossa on vain vajaat 20 asukasta, elää omaa rauhallista elämäänsä ja sen asukkaat ovat erittäin ystävällisiä. He puhuvat Karjalan kieltä, jota suomalaiset ymmärtävät aika hyvin.
Suuri ja yhä kauniimmaksi ehostettu Matka kotiin läntiseen Suomeen läpi Kannaksen sujui leppoisasti. Toki perinteinen pysähdys Viipurissa ja viimeiset kotiinviemiset Viipurin torilta kuuluivat matkalaisten ohjelmaan.
Matkan verrattomana ja erinomaisena Karjalan tuntijana toimi Veijo Pyysalo.
Teksti ja kuva: Paavo Punkari
Sotilaspojat Pentti Tiuttu ja Antti Maunula laskevat huittislaisten sinivalkoiset kukat Lappeenrannan sankariristille matkalla Aunuksen Karjalaan.
Surunristi
Öitsilöitä ja yökyöpelijä
Meijä kylässä ei oltkaa siihe aikaa mittaa ylleisijä huvipaikkoja, ei olt seurataloloita, ei muamiesseurataloloita, ei työväitaloloita eikä mittää muutakaa. Ne meijä huvipuolet ja tanssitki pitj hakkii toisist kylist.
Usotsie jotta myö tavallise tarkkaa tiijjettii, jotta millo olj jotki hiät sielä Reuskula lauluseura talola. Tai mitkäki kihlajaiset sielä Myllykylä työväi talola tai tavalliset tanssit Tuokslahe seuratalola tai talkoot Liimataise rinteelä. Tai jos olj iha tavalliset nurkkatanssit setäjouko suurela lavola, tai ylleesä mitkä tahto kissaristijäiset missäki sopela.
Tiijät sie, hyvä ihmine, mite pitkä matka tulloo Kuokkanieme Mullikasope periltä sinneki Myllykyllää. Tai jostai Möröhauva nurkilta tänne Reuskula perukoile. Mie tiijjän, ko mie oon kulkena ne matkat sato sitte tai paisto. Matkat olj pitkijä, tiet olj savisija ja kivisijäki vähä.
Kolme - neljäki kertua viikossa lähettii ja nääkii kottyöt tehtii siinä välillä.
Meijä Juhana-setä - ko hiä olj niitä kirkollissii miehijä, mikä lie olt niiko kylävanhi siinäki assiissa - hiä sanoki meijä rovast-vainuale kylälukuloissa, jotta
-Eihä nää meijä kylä nuoret - ei nää tappele millokaa. Niähä männöö aina toisii kyllii –
Rovastha uskoki sen assiin, ko hiä tiesj jotta Reuskulassa, sielähä tapettii ainaki yks miesj joka vuosj ja sielähä piettii muuteki pahhua elämiä. Vaikka ei myö satuttu millokaa niihe miehetappotalkoihe eikä muihe häihe, ei ainakaa miu muisti aikaa. Myö vua tanssitettii neki Reuskula tytöt ja suateltiiki niitä vähä. Sitte muanantai uamuna myö oltii tuas virkkuja poikija siiheki koko viiko työaprakkaa.
Moilanen Sortavalan ”Uuvestkyläst”
© 2007 MNu - webmaster @ jaakkima. com - Sanomat aineiston käyttö kielletty