Jaakkiman Sanomien uusi koti on Kurikassa

Etelä-Pohjanmaalla

Jaakkiman Sanomissa on sitä jotakin

Rakkaat lukijat

Jo vuodesta 1906 lähtien on tämän rakkaan pitäjälehtemme sivuilla kerrottu jaakkimalaisten, lahdenpohjalaisten ja lumivaaralaisten elämästä. Kunkin aikakauden lehdentekijät ovat antaneet omaa aikaansa ja omia tuntemuksiaan näille sivuille. Niin lukijat lähettäessään juttuja ja kuvia, kuin toimittajatkin laittaessaan aineistoa julkaisukuntoon.

Jaakkiman Sanomat on kuulunut kotiini tilattuihin lehtiin pian kahdenkymmenvuoden ajan. Lehti on ollut rakas. Viime kesänä Karjalaisilla kesäjuhlilla Oulussa olin ensimmäistä kertaa lukijatapaamisessa ja siellä tunsin olevani omien keskellä.

Nyt tervehdin Teitä näillä sanoilla, ja tunnen vahvasti olevani omien keskellä.

Lukiessanne Jaakkiman Sanomia, haluan Teille välittyvän sen karjalaisen rakkauden, joka on sisälläni. Toivon, että voisimme lehdessämmetasapuolisesti tuoda esille henkilöitä ja tapahtumia laajalta alueelta aina Jaakkiman pohjoisista osista Lumivaaran eteläisiin kyläkuntiin, unohtamatta Lahdenpohjaa. Haluan, että palstoillamme näkyisi niin tavallisten, hiljaisten ja elämän myrskyissä käyneiden kuin

myös paljon aikaan saaneiden menevien ihmisten tarinoita.

Aloitamme pienille lapsille tarkoitetun palstan, jossa on väritystehtävä.

Isovanhemmat voivat vaikka pienten lastenlastensa kanssa katsella

lehdestä kuvia. Yksi kuva onkin värittämättä, ja sitten vain värikynät

esiin ja värittämään. Lisäksi mielelläni tekisin palstan vanhoille

kuville. Myös kauppapaikka-palstaa voisi aloittaa, jossa lukijat saisivat

myydä tai ostaa esim. kirjoja. Mikäli haluatte tällaisia palstoja,

niin lähettäkää aineistoa.

Tilaamalla Jaakkiman Sanomat ja säilyttämällä ne, säilyy niissä

myös omaa historiaa tuleville sukupolville. Painettu teksti pysyy jälkipolville.

Tekstiviestit tulevat ja poistetaan puhelimista, sähköpostit

luetaan ja niille käy samoin kuin viesteille. Lehdessä on sitä jotakin,

ja varsinkin Jaakkiman Sanomissa!

Sydämelliset kiitokset Irma Sinerkarille kahdeksasta vuodesta lehden

hyväksi tehdystä työstä. Hän on tehnyt hyvin paljon lehden hyväksi.

Tästä on hyvä jatkaa. Osaavien ja monitaitoisten toimittajien kanssa

pyrimme tekemään hyviä Jaakkiman Sanomia Teille jatkossakin.

Ja mikä on tehdessä, kun taustalla on turvallinen Jaakkiman Seudun

Perinneyhdistys ja hallitus.

Ottakaa rohkeasti yhteyttä.

Toivon Teille hyviä ja muistorikkaita lukuhetkiä!

Riitta Reuhkala

päätoimittaja

1913/2 Tammikuu 8 pv

Lapset koulussa joulupäivänä. Outoa tunnetta on herättänyt paikkakuntalaisissa, kun Kumolan venäläisessä koulussa ei annettu

lapsille lupaa edes joulupäivänäkään, vaan molemmat joulupäivät tehtiin koulussa työtä pää hiessä, paita märkänä suuren isänmaan kielen oppimiseen.

Lieneekö opettajalla ollut tarkoitus sen kautta osottaa mahtiaan eli halveksumistaan paikkakuntalaisten uskontoa kohtaan, mutta kaikessa tapauksessa on moinen mielenosotus suuresti loukkaava paikkakuntalaisten uskonnollista tunnetta, että kirkon suurimpana juhlapäivänä pidetään koulua, jota ei ole lupa pitää edes keisarillisen perheen nimi- eli syntymäpäivänäkään ja paikkakunnan suomalaisissa

kouluissa on lapsilla lupa pienimpinäkin kreikan kirkon juhlina, puhumattakaan sitte joulupäivistä

Neljä matkaa ja muikkupytty

Äitini Siiri syntyi Jaakkimassa Risto Laakkosen 11-lapsiseen perheeseen. Hän oli tytöistä vanhin. Aikuisikään ylti veljien lisäksi kolme tyttöä. Äitini muutti 1927 Jaakkiman Miklistä Tampereelle.

Vuonna 1928 hän avioitui palosotilas Väinö Virtasen kanssa.

Minä synnyin perheeseen 1932, sisareni Anja 1939. Nämä muistelukset

ovat äitini Siirin (1908-1985) perua.

Vuonna 1930 lähtivät isäni ja hänen työtoverinsa Ville Jaakkimaan.

Isäni vei paloaseman puutyöhuoneella tehdyn ristin Ristovaarin

haudalle. Äiti ei ollut matkalla mukana. Vaikka kysymyksessä oli lomamatka, oli tärkeänä tavoitteena saada Villellekin Karjalasta morsian. Tämä tavoite onnistui ihmeen hyvin. Hämeestä lähtöisin oleva Ville vihittiin myöhemmin jaakkimalaistytön kanssa. Avioliitto kesti loppuun asti eli Villen kuolemaan 1980. Kun kumppanukset isäntineen hankkivat lähtöä retkelle Peräpotkun kalasaunalle (kuvassa) Heposalon saaren eteläpäähän, todettiin että juotavaa oli liian vähän. Pantiin hevonen valjaisiin. Ohjaksissa kärryillä oli isäntä. Isäni istui vieressä kiiltävänappinen palosotilaan vormu yllään ja virkalakki päässä. Mentiin syrjäkulman talosta hakemaan suosittua juomaa. Talon emäntä katsoi ikkunasta ja parkaisi: Nyt sieltä tuodaan vallesmannia! Peräpotkun saunalla vietettiin iltaa. Peräpotkun sauna oli saaren takana näkösuojassa. Äitini sanoi usein: ”Tuskin sitä ryssä edes löytää.”

Erkki Varttala  Tampere

”Muihin matkoihin voit tutustua Jaakkiman Sanomissa, Webmaster”

Mielenkiintoinen kotiseutumatka 26.-30.7.2007

Olen pitkään halunnut tutustua äitini lapsuudenmaisemiin Laatokalta

käsin. Kesällä 2007 toive vihdoinkin toteutui. Heinäkuun loppupuolella lähdin mieheni kanssa aamulla varhain kohti Lappeenrannan rautatieasemaa, josta matkamme alkoi. Meitä lähti 7 reipasta matkalaista ja matkanjohtajamme Pertti Siilahti, ja bussilla Värtsilän kautta Sortavalaan. Olimme lähdössä soutamaan ja purjehtimaan Sortavalasta Lahdenpohjaan. Retken järjestäjinä oli Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry ja Pietarin meriteknillisen yliopiston soutukerho.

Kalustona meillä oli 3 venäläistä jaalaa ja huoltoaluksena moottorialus.

Matkatavaroita oli paljon mukana lämpöisistä ilmoista huolimatta

Matkasimme soutaen ja purjehtien myös Puutsaaren jylhiin maisemiin. Yövyimme lähellä Valamon luostarin skiittaa. Äitini Bertta Rissasen (os. Toron) lapsuuden koti on ollut juuri tällä seudulla Möklahdessa.

Yhteenvetona voin sanoa, että Laatokka ja sen monipuolinen ja kaunis luonto sekä luonnon rauha lumosivat minut.

Soili ja Mauri Vihavainen

Myllykylän hiihtäjätyttö

Saara Valtonen (nyk. Nieminen) on kotoisin Lumivaaran Myllykylästä.

Evakkotie vei hänet vanhempiensa kymmenlapsisen suurperheen mukana Lauritsalaan.

Lauritsalan Teräs kirjoitti v. 1950 seuran 40-vuotisjuhlajulkaisussaan.

1. -Saara Valtonen on jo vuodesta 1947 lähtien kuulunut liittomme parhaisiin naishiihtäjiin, on piirin mestari ja monta muutakin voitollista kilpailua takanaan. Valittiin tänä talvena Tshekkoslovakian Tatralle matkustavaan hiihtojoukkueeseen, joissa kilpailuissa hän saavutti henkilökohtaisessa kilvassa     3. sijan ja hiihti Suomen voitollisessa viestijoukkueessa.
   

Tatralla Helmikuussa 1950

oikealta Elli Hämäläinen, Saara Valtonen ja Tyyne Tikkanen.

Saara Valtosen kova halu hiihtää ja myös kilpailla lajissa voittivat esteet. Nykyisin hän asustaa eläkeläisenä Lappeenrannan seudulla. Karjalan Liiton nykyinen toiminnanjohtaja Satu Hallenberg on hänen

tyttärensä. Jokatalvinen matka Lappiin hiihtämään on tänäkin vuonna suunnitelmissa. Toivomme tälle reippaalle mummolle edelleen hyviä

vointeja ja luistavia hiihtokelejä.

Aarno Kaartinen